tiistai 9. syyskuuta 2014

Tarinatuvassa eläydytään kertomuksiin Apialta

Valkeakosken kaupunginkirjasto ja YHTEYS – yhdessä tekemisen yhteisöt -hanke järjestävät lauantaina 13.9. klo 12.00–15.30 kaupunginkirjastossa tarinatuvan aiheesta kokemuksellinen Apia. Tilaisuutta on markkinoitu erityisesti työikäisille, mutta kaikki ovat tervetulleita mukaan.
Kertomukset niin menneiltä vuosilta kuin nykypäivästä ovat toivottuja. Erityisesti kerätään tarinoita, jotka liikkuvat Apian rannoilla ja vesillä. Tarinoita hahmotellaan tuvassa kokonaisvaltaisen kokemuksellisuuden kautta nostamalla esiin paikkoihin liittyviä tunteita, sosiaalisia suhteita ja merkityksiä.
Tarinatuvan tarkoituksena on elvyttää ja tuoda kuuluviin suullista tarinaperinnettä. Hiljaista tietoa menneestä ja nykyisyydestä jäsennetään esitettävään muotoon yhdessä työstäen.
Tarinankerrontaa johdattelee taiteilija, sosiaaliantropologi Heidi Turunen, jonka näyttely ”Siltojen saarten Appiat” on esillä kaupunginkirjastossa 18.9.2014 asti. Tarinatuvan kertomusten onkin mahdollista päätyä mukaan osaksi Turusen tulevaa satukirjaa Appia-olennoista.
Tarinatupa toteuttaa YHTEYS – yhdessä tekemisen yhteisöt -hankkeen ajatusta paikalliskulttuuria tukevasta yhteistoiminnasta. YHTEYS-hanketta koordinoi Lapin yliopisto. Hanke on osa valtakunnallista ”Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi” -kehittämisohjelmaa, jonka rahoitus tulee Manner-Suomen ESR-ohjelmasta.
Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Valkeakoski-opiston kanssa.
Lisätietoja tilaisuudesta:
Valkeakosken kaupunginkirjasto
kirjasto ( at ) valkeakoski.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti