tiistai 23. syyskuuta 2014

Miehet iltanuotiolla kansalaisopistoa kehittämässä

Torstaina 18.9. reilun tusinan verran eri ikäisiä rovaniemeläismiehiä kokoontui Ounasvaaran pirteille keskustelemaan vapaa-ajanvietosta ja kansalaisopiston kehittämisestä. Rovala-opiston ja tamperelaisen Ahjolan kansalaisopiston yhteistyönä toteuttama vapaamuotoinen keskustelutilaisuus sai innostuneen vastaanoton. Keskustelu soljui vilkkaana leppeässä ruskan värittämässä syysillassa.

Iltanuotion loimussa ja saunan löylyissä nostettiin tavoitteeksi tasa-arvoiset matalan kynnyksen opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet. Kansalaisopiston toiminnalta toivottiin eri ikäluokat yhdistävää ja luokkarajat ylittävää otetta. Tilaisuudessa pohdittiin myös sitä, voisiko kansalaisopisto ottaa nykyistä suuremman roolin pitkäaikaistyöttömien aktivoinnissa sekä yksinäisten miesten syrjäytymisen ehkäisyssä.

Miesporukalta syntyi myös parikymmentä valmista kurssi-ideaa. Kädentaitojen puolelta toivottiin Rovalaan mm. veneenveistokurssia ja soitinten rakentamista. Kansalaisopistolle sopiva monipuolisuus tuli hyvin esiin myös kurssi-ideoissa, joiden kirjo ulottui joukkuepeleistä makkarantekokurssiin ja stand up -kurssista paikallishistoriaan.

Tapahtuma oli osa Lapin yliopiston koordinoimaa YHTEYS-hanketta, jonka puitteissa miesteemaan on perehdytty aiemmin lähinnä Tampereella. Monet Rovaniemellä syntyneistä kurssi-ideoista, kuten kuluttajan edunvalvonta -kurssi ovat tietenkin toteutettavissa myös muualla Suomessa. Hyvin onnistuneelle tilaisuudelle toivottiin pikaista jatkoa. Edellisenä päivänä vastaava miesfoorumi toteutettiin Posion kansalaisopiston kanssa yhteistyössä.

Juha Kauppinen ja Lasse Tanhuanpää
etunimi.sukunimi (at) ahjola.fi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti